Oppimateriaali > Ruokaketju > Ravitsemus ja ruoan valinta > Miten syödä >  Syö säännöllisesti

Syö säännöllisesti

Säännölliset ateriat pitävät nälän poissa

Nälkä on elimistön viesti siitä, että on aika syödä. Kun on nälkä, on mukava syödä kunnon ruokaa. Siitä saa riittävästi kaikkia ravintoaineita ja niillä jaksat koko päivän. Makeisista saa hyvin vähän ravintoaineita. Ne myös vievät nälän tunteen pois, eivätkä oikeat ateriat maistu niin hyviltä. Herkuttele makeisilla vain silloin tällöin.

On tärkeää syödä säännöllisesti, mutta kello kädessä ei tarvitse syödä. Kaikilla on oma ruokailurytminsä. Kaikkien ei siis tarvitse syödä isoa aamupalaa, jos ruoka ei vielä maistu. Vältä kuitenkin raskaita iltapaloja. Yöllä elimistön on tarkoitus levätä. Jos sen on sulatettava paljon ruokaa, yöuni saattaa häiriytyä.

Päivä alkaa aamupalalla

klo0730 

aamupala_maito_ja_terveys

Syö aamulla jotain viljatuotetta, esimerkiksi leipää tai puuroa. Lisäksi jotain maitotuotteita ja kasviksia tai hedelmiä. Aamupalana voi syödä pienenkin annoksen, jos ruoka ei aamulla maistu. Erilaiset ja monipuoliset aamupalat tuovat pirteyttä päivään. Kunnon aamupalalla jaksat lounaaseen saakka.


Päivällä lounas 

klo1130

lounas_maito_ja_terveys

Kouluissa on tarjolla monipuolinen lounas. Se kannattaa syödä, niin tunnilla jaksaa hyvin eikä ennen kotiin pääsyä tule nälkä. Kunnon lounaalla jaksaa välipalaan saakka.


Iltapäivällä välipala

klo1500valipala_maito_ja_terveys(2)

Tee itsellesi maittava välipala iltapäivällä: esimerkiksi juustolla ja paprikalla päällystetty karjalanpiirakka, hedelmiä tai marjoja sekä rasvatonta maitoa. Välipalan voit valmistaa myös etukäteen vanhempiesi kanssa. Kunnon välipala pitää nälän loitolla iltaan saakka.


Illalla kevyemmin 

klo1730iltaruoka_maito_ja_terveys

Illalla on taas nälkä, johon on hyvä syödä kevyttä, mutta täyttävää ruokaa. Jos ateria pitää saada nopeasti lautaselle, niin valmisruuista se onnistuu helposti. Leivällä, salaateilla ja marja- ja hedelmäjälkiruuilla täydennettynä valmisruuistakin saa monipuolisen aterian.


Kevyellä iltapalalla jaksaa aamuun saakka

klo2030iltapala_maito_ja_terveys

Ennen nukkumaan menoa maistuu kevyt iltapala, kuten juustotäytteinen sämpylä ja hedelmät. Kevyt iltapala takaa sen, että elimistö saa levättyä yöllä.


Valokuvat: Maito ja Terveys ry