Oppimateriaali > Ruokaketju > Maatila >  Maatila yrityksenä

Maatila yrityksenä

Maatila on yritys

Maatila toimii samojen periaatteiden mukaan kuin muutkin yritykset. Se ostaa raaka-aineita ja tarvikkeita yrityksen ulkopuolelta, valmistaa niistä maatilalla uusia tuotteita ja myy niitä edelleen omille asiakkailleen.

maatilan_kulut_ja_tulot

Maatila saa rahaa eli tuloa siitä, että asiakkaat maksavat ostamistaan tuotteista. Vastaavasti maatila joutuu maksamaan ostamistaan tarvikkeista. Näitä maksuja kutsutaan menoiksi. Maatilan tulojen ja menojen erotus jää viljelijäperheen palkaksi ja pesämunaksi yrityksen kehittämiseen.

Mitä maatila tarvitsee?

Useimmat yritykset joutuvat ostamaan tai rakentamaan itselleen toimipaikan koneineen ja laitteineen. Näitä hankintoja kutsutaan investoinneiksi.

Maatilayrittäjän tärkeä investointi on pelto. Peltoa voi ostaa tai vuokrata toisilta maanomistajilta. Jos maatilalla kasvatetaan kotieläimiä, tarvitaan niiden suojaksi rakennuksia.

Maataloustöissä tarvitaan kalliita koneita. Harvemmin tarvittavia koneita (kuten leikkuupuimuri) voidaan hankkia yhdessä naapureiden kanssa, jolloin kustannuksia voidaan osittain pienentää. Usein tarvitaan myös varastotilaa, jonne tuotteita ja erilaisia tarvikkeita varastoidaan odottamaan myyntiä tai käyttöä.

Rehut, eläimet ja siemenet ja muut

Investointien lisäksi maatilalle hankitaan monenlaisia tarvikkeita, kuten siemeniä, lannoitteita ja rehuja. Niiden tarve, määrä ja laatu riippuvat siitä, mitä ja miten maatiloilla viljellään ja tuotetaan. Esimerkiksi toiset kotieläintilat kasvattavat lähes kaikki eläinten tarvitsemat rehut omalla tilalla, mutta toiset ostavat rehuja muilta maatiloilta tai valmiina seoksina maatalouskaupasta.

Vähän asiakkaita

Useimmat maatilat myyvät tuotteensa teollisuuden raaka-aineeksi. Tällaisilla maatiloilla on vain yksi tai muutama asiakas. Asiakas yleensä noutaa tuotteet maatiloilta, esimerkiksi meijeri noutaa maidon maatilalta joka toinen päivä tankkiautoilla. Myös viljan ostaja yleensä noutaa viljan rekka-autoilla maatilan varastoista.

Puutarha- ja perunatiloilla sekä monitoimitiloilla asiakkaita on usein paljon enemmän kuin kotieläin- ja viljatiloilla. Tuotteita myös usein valmistetaan maatilalla pidemmälle ja pakataan erillisiin pakkauksiin. Myös kuljetus ja myynti saatetaan hoitaa maatilalta.

Maatilayrittäjä on johtaja ja...

Maataloustyö edellyttää vastuuta omasta toiminnasta, ympäristöstä ja luonnosta. Lisäksi tarvitaan tuotannon biologisen perustan ja tuotantotekniikan tuntemusta ja luonnonvarojen taloudellista käyttöä ympäristöä kuormittamatta.

maatilayrittaja_pohtii

Maatilayrittäjä pohtii sekä sekä tuotteiden myyntiin liittyviä seikkoja että oman maatilansa edellytyksiä.

Maatilayrittäjän työ on hyvin monipuolista. Hän johtaa yritystä: suunnittelee mitä, missä ja miten viljellään ja kasvatetaan sekä mitä ostetaan maatilan ulkopuolelta. Suunnittelussa täytyy pohtia sekä tuotteiden myyntiä että maatilan mahdollisuuksia viljellä kasveja ja kasvattaa eläimiä.

Tuotteiden myyntiin liittyviä seikkoja ovat asiakkaiden toiveet ja odotukset tuotteista ja niiden laadusta sekä eri tuotteista saatava hinta.

Maatilan mahdollisuuksiin vaikuttaa paljon se, missä tila sijaitsee. Eri alueiden luonnonolot ratkaisevat, mitkä viljelykasvit ylipäätänsä menestyvät tietyllä maatilalla. Muita maatilan mahdollisuuksiin vaikuttavia asioita ovat maatilan koko, rakennukset, koneet ja laitteet sekä rahavarat, joiden avulla voidaan tehdä uusia investointeja. Maatilan toimintaan vaikuttavat paljon myös Suomen valtion ja Euroopan Unionin päätökset ja tuet.

... ja työntekijä

Perinteisesti maanviljelijä tekee viljelytyöt pelloilla ja usein myös metsässä sekä hoitaa kotieläimet. Maatilalla joudutaan usein korjaamaan koneita ja rakennuksia, joten maanviljelijälle on hyötyä kirvesmiehen ja koneenkorjaajan ammattitaidosta.

Tilojen koon kasvaessa maatiloilla käytetään kuitenkin entistä enemmän myös palkkatyövoimaa. Työtehtäviä on muuttanut myös tilojen entist'ä tarkempi erikoistuminen tiettyyn tuotantosuuntaan.

Maanviljelijän on oltava työssään oma-aloitteinen, kannettava työstään itse vastuu sekä vastattava päätöksenteosta. Maatilan toimintaa on koko ajan kehitettävä. Uuden oppiminen ja ajankohtaisten asioiden seuraaminen on osa maatilayrittäjän työtä.

Maatila ei aina ole maatilayrittäjäperheen ainoa tulonlähde

Maatila ei useinkaan ole enää maatilayrittäjäperheen ainoa tulonlähde, vaan sen ohella voidaan harjoittaa muuta elinkeinotoimintaa. Kasvinviljelyn ja kotieläintenhoidon rinnalle on kehittynyt maatilamatkailua, koneurakointia, maatilarakentamista, metsänhoitoa, hevosten hoitoa, ratsastuksen opetusta, turkiseläinten hoitoa, maataloustuotteiden jatkojalostusta, huolto- ja palvelutoimintaa sekä monipuolista alihankintaa harjoittavia yrityksiä.