Poronhoito on hyvin erilaista kotieläinten kasvatusta verrattuna naudan- tai possunkasvatukseen; valtaosan ravinnosta ne saavat luonnosta liikkuessaan vapaasti laajoillakin alueilla. Niille ei myöskään rakenneta suojia vaan ne tulevat toimeen taivasalla.
Poronhoito on luontaisesti sijoittunut maamme pohjoisosiin.
Perinteisessä saamelaisessa poronhoidossa toiminnallinen perusyksikkö on ollut ennen lapinkylä eli siida. Senaatin vuonna 1898 tekemällä päätöksellä poronomistajat velvoitettiin perustamaan tarkoin maantieteellisin rajoin määritellyt paliskunnat. Uusi poronhoitolaki säädettiin vuonna 1990.
Poronhoidossa määritellyn poronhoitoalueen maapinta-ala on noin 114 000 km2. Sen eteläraja noudattaa lännessä Kiiminkijokea ja idempänä Puolangan-Hyrynsalmen maantietä sekä Kuhmon kunnan pohjoisrajaa. Tällä alueella asuva Suomen kansalainen ja paliskunta voivat olla poronomistajia. Poronomistajia on nykyään 6700.
Poronhoitolain mukaan poronhoitoalue on jaettu paliskuntiin. Paliskuntien tehtävänä on suojella poroeloa, edistää sen hoitoa sekä estää poroja tekemästä vahinkoa ja menemästä toisten paliskuntien alueille. Paliskuntia on Suomessa tällä hetkellä noin 60.
Paliskunnat muodostavat Paliskuntain Yhdistyksen, joka vastaa valtakunnan rajoilla olevien esteaitojen (yhteensä noin 2 000 km) rakentamisesta ja kunnossapidosta. Paliskuntain Yhdistys hyväksyy myös uudet poromerkit ja pitää poromerkkirekisteriä.
Lue lisää:
> Poron vuosi
> Porosanastoa