Ruokinta
Hevosen ruuansulatus on kehittynyt sulattamaan korsirehua, ei runsaasti tärkkelystä sisältäviä väkirehuja.
Lisäksi hevosen ruuansulatuselimistö
on kehittynyt ottamaan vastaan rehua pieninä erinä pitkin päivää, eikä vain muutamia kertoja päivässä. Laitumella ollessaan hevonen käyttää syömiseen noin 16 tuntia vuorokaudessa.
Hevonen on ruokittava yksilöllisesti, tasapainoisesti ja säännöllisesti. Perusrehut ovat heinä ja kaura. Kilpahevosten ja kasvavien hevosten ruokintaa on usein täydennettävä lisärehuilla esim. melassilla ja valkuaisrehulla sekä kivennäis- ja vitamiinirehuilla. Herkkupaloina hevoselle voidaan antaa porkkanoita ja kuivaa leipää.
Hevosen on annettava syödä rauhassa ja riittävän usein. Hevoselle annettavien rehujen tulee olla puhtaita ja laadultaan moitteettomia. Ruokinnassa vältetään liian suuria vilja-annoksia, koska hevoselle tulee helposti vakavia suolistohäiriöitä. Vettä hevonen tarvitsee keskimäärin 30 - 40 litraa päivässä.
Hoito
Hevoset harjataan päivittäin, paitsi pihatossa asuvat eli ulkona suurimman osan päivää olevat hevoset. Kovalla tuulella ja sateella hevoset loimitetaan eli peitellään loimella.
Hevosen kavioiden ja kengityksen kuntoa seurataan päivittäin. Hevonen kengitetään yleensä noin kuuden viikon välein. Kengityksen suorittaa kengitysseppä, joka poistaa vanhat kengät, vuolee kaviot ja laittaa uudet kengät. Talvella kengissä käytetään hokkeja, joiden tarkoituksena on estää liukastumisia.
Hevosen hampaita huolletaan raspaamalla. Hampaista viilataan teräviä piikkejä pois, jolloin purenta pysyy kunnossa ja hevonen pystyy ruokailemaan normaalisti.
Hevoset pitää myös säännöllisesti rokotuttaa ja madottaa. Madottamisen tarkoituksena on häätää haitalliset loiseläimet hevosen suolistosta.
Pysyäkseen terveenä hevonen tarvitsee hyvän talliympäristön. Tallissa on oltava riittävä ilmanvaihto, valaistus ja turvallisuus. Enemmän kuin lämpöä hevonen tarvitsee raikasta ja puhdasta ilmaa. Tallissa ei saa olla liikaa kosteutta, koska se lisää sairastumisen riskiä ja vaikeuttaa hevosen ja tallin puhtaanapitoa. Pöly on hyvin haitallista hevosen hengitysteille. Hevosen käyttö- ja pitoaika on pitkä muihin kotieläimiin verrattuna, jopa yli 20 vuotta.
Lue lisää hevosista >