Kuva: Metsästäjän opas

Tuntomerkit

"Sikamaisen" näköinen sorkkaeläin

Kookkaimpia nisäkkäitämme

Suuri pää ja lyhyet jalat

Sen karvapeite on tummanruskea ja pitkiä harjaksia on runsaasti

Korvat ovat selvästi näkyvät ja häntä melko pitkä

Varsinkin vanhemmilla karjuilla on pitkät torahampaat

Jäljen pituus 5-7 cm

Levinneisyys

Villisika esiintyy harvalukuisena maassamme. Villisika elää lehtimetsävyöhykkeessä. Se on levinnyt Suomeen kaakosta käsin. Tämän vuoksi se on yleisin Kaakkois- ja Etelä-Suomessa. Joitakin harhailevia yksilöitä on kuitenkin nähty Lappia myöten.

Villisikoja on alettu Suomessakin tarhaamaan lihantuotantoa varten. Ensimmäiset tarhasiat pyydystettiin luonnosta. Villisika viihtyy hyvin tarhaolosuhteissa.

Tärkeimpiä tietoja villisiasta

Koko Uros eli karju painaa 80-200 kg. Naaras eli emakko painaa

60-100 kg. Ruumiinpituus 120-200 cm ja hartiakorkeus 80-100 cm.

Ravinto Villisika on kaikkiruokainen kuten kotisikakin. Muista sorkkaeläimistä poiketen siat eivät ole märehtijöitä. Villisika käyttää kaikenlaista kasvisravintoa ja ruokailee mielellään juurikas- ja perunaviljelyksillä. Vahvan kärsänsä avulla se tonkii maasta myös hyönteisiä, matoja, pikkunisäkkäitä ja toisinaan haaskoja.

Elinympäristö Villisian mieliympäristöä ovat kosteat tiheikköiset kuusikot ja viljelysten laitamien lehtimetsät. Se ei pärjää alueilla, joissa lumen paksuus on talvella yli 40 cm.

Lisääntymisaika Kiima on alkutalvella. Kantoaika on 4 kuukautta. Porsaita syntyy nuorelle emakolle 1-3, mutta myöhemmin 5-6 vuodessa.

Metsästysaika 1.6-28.2. Emakko porsaineen on aina rauhoitettu.

Pyyntitavat Ammutaan kyttäämällä viljelyksiltä, toisinaan koiran ajosta. Joskus myös hirvijahdin yhteydessä.