Lillukka on monivuotisruoho. Tyveltä lähtee jopa monimetrisiä rönsyjä. Lehdet ovat kolmisormisia ja hedelmät kirkkaanpunaisia
Lillukan yleisyys Suomessa
Lillukka kasvaa tunturialueita lukuunottamatta koko maassa, mutta eniten sitä esiintyy Järvi-Suomessa ja sen eteläpuolella. Lillukka kasvaa pääasiassa ravinteikkaissa lehdoissa, tuoreilla kankailla, korpisoilla ja vesistöjen rannoilla. Se marjoo runsaimmin hakkuiden jälkeisillä valoisilla ja puolivarjoisilla kasvupaikoilla. Muualla marjominen on yleensä heikkoa.
Tärkeimmät tiedot lillukasta
Latinankielinen nimi Rubus saxatilis (Rubus, tulee sanasta ruber = punainen; saxatilis = kivikossa kasvava)
Tuntomerkit Lillukka on matala ruohokasvi. Sen lehti on kolmiosainen. Varsi 10- 35 cm, pysty, harva- ja hienopiikkinen. Marja on punainen kerrannaisluumarja. Kukkien terälehdet ovat valkoiset.
Kasvupaikka Lillukka on kasvaa koko Suomessa, yleisin se on Järvi-Suomessa. Se kasvaa kivisissä, lehtomaisissa metsissä sekä harjuilla ja pientareilla.
Lisääntyminen Lisääntyy kasvullisesti pintarönsyjen avulla.
Kukinta-aika Alkukesällä.
Marjojen kypsymisaika Heinäkuussa.
Marjasadon suuruus Ei ole arvioitu.
Hyötykäyttö Marjat koristeellisia mutta melko mauttomia. Marjoja voi kuitenkin sekoittaa muiden marjojen joukkoon ja tehdä hyytelöä ja hilloa.