Silakka (Clupea harengus membras)

Kuva: Kalatalouden Keskusliiton kuva-arkisto

Tuntomerkit

Väriltään silakka on hopeanhohtoinen. Sen selkä on sinertävän vihreä ja vatsa valkoinen. Suomut irtoilevat helposti kosketeltaessa. Kiduskannet ovat sileät ja suomut piikittömiä ja ihon myötäisiä. Silakalla ei ole kylkiviivaa. Silakan ruumis on sukkulamainen ja sen pää ja suu ovat ruumiiseen nähden isot.

Silakan levinnäisyysalue

Silakka elää Itämeressä ja Pohjanmeressä.

Silakka elää meressä

Silakka on sillin Itämeressä elävä alalaji. Kooltaan silakka on yleensä silliä pienempi. Silakkaa ja silliä ei kuitenkaan voi erotella ulkoisten tuntomerkkien perusteella, vaan on sovittu, että silakaksi kutsutaan Itämerestä pyydystettyä tai siinä elävää silliä. Silakka elää parvissa ja siitä on olemassa kaksi eri aikoina kutevaa ryhmää; syys- ja kevätkutuinen.

Silakka on tärkein saaliskalamme

Silakka on määrältään tärkein saaliskalamme. Vuotuinen silakkasaalis on noin 100 miljoonaa kiloa. Silakan ravintoarvo on erinomainen ja sen käyttömahdollisuudet monipuoliset. Sitä voi paistaa, hiillostaa, suolata, savustaa ja marinoida sellaisenaan. Lisäksi siitä voidaan tehdä mm. silakkapihvejä.

Muuta tietoa silakasta:

Luokka Luukalat

Lahko Sillikalat

Koko Paino 20-90 g (enintään 1kg).

Pituus 12-20 cm (enintään 40 cm).

Ikä Suomessa enintään 20 vuotta.

Ravinto Nuorena yksinomaan eläinplankton, aikuisena myös pohjaeläimet ja toisinaan myös pikkukalat.

Elinympäristö Yleensä merien puhdasvetiset ulappa-alueet. Kutupaikka on rannikon läheisyydessä. Silakka tarvitsee suolapitoista vettä, mutta on hyvin sopeutunut erilaisiin suolapitoisuuksiin.

Lisääntymisaika Silakalla erotetaan kevät- ja syyskutuinen muoto. Kutu alkaa keväällä vesien lämmettyä 5-6 asteiseksi ja jatkuu elokuuhun. Syyskutuinen silakka kutee elokuun lopulta lokakuulle.

Pyyntitavat Yli puolet kalastetaan troolilla, mutta kutuaikana rysä on tärkein pyydys. Pieniä saaliita saadaan myös verkolla ja talvinuotalla.

Lisätietoja: