Mitä lihasta tehdään?

Liha tuotetaan maatiloilla ja käytetään lihateollisuudessa useiden tuotteiden raaka-aineena. Sian- ja naudanlihaa käytetään eniten. Teollisuudessa käytetään myös siipikarjan; broilerin, kanan ja kalkkunan lihaa. Hevonen ja lammas ovat harvinaisia lihateollisuuden raaka-aineita. Suomalaiset syövät pääasiassa Suomessa tuotettua lihaa.
Lihan ominaisuuksiin voidaan vaikuttaa
Lihan ominaisuuksiin vaikuttavat eläinaines sekä eläinten ruokinta ja hoito maatiloilla. Jalostamalla on tuotettu esimerkiksi kanasta nopeakasvuinen ja murealihainen broilerirotu. Jalostuksen ja ruokinnan ansiosta on myös sianlihan rasvaisuuden merkittävä aleneminen.
Huolellisen kotieläinten hoidon ja valvonnan ansiosta suomalaisessa lihassa on vain vähän taudinaiheuttajia ja haitallisia aineita. Esimerkiksi hormonien käyttö kotieläimille on kielletty Suomessa. Kotieläinten ruokinnallakin on vaikutusta lihan makuun. Myös stressaavat kasvuolot voivat heikentää lihan laatua, joten kotieläinten hyvinvoinnista halutaan huolehtia senkin takia.
Eläimet kuljetetaan maatiloilta teurastamoon
Eläimet kuljetetaan maatiloilta teurastamoon erityisesti siihen tarkoitukseen suunnitelluilla kuljetusautoilla. Autoissa on juomavettä eläimille sekä letkut, joilla eläimiä voidaan vilvoittaa kastelemalla etenkin kuumilla kesäilmoilla. Poliisi ja eläinsuojeluvalvoja valvovat eläinkuljetuksia.
Eläimet teurastetaan teurastamoissa, joissa eläinlääkäri tarkastaa jokaisen eläimen ennen teurastusta ja sen jälkeen. Eläimet teurastetaan tainnuttamalla ja välttämällä turhaa kivun aiheuttamista.
Lihateollisuus nopeuttaa kaupan ja kokin työtä
Lihateollisuus toimittaa vähittäiskauppaan valmiiksi jauhettua, paloiteltua ja pakattua lihaa itsepalvelutiskeihin. Suurkeittiöt ja ravintolat ostavat lihaa, josta voidaan helposti ja nopeasti valmistaa ruokaa. Teollisuus suikaloi, kuutioi ja leikkaa lihan sopiviksi paloiksi käyttötarkoituksen mukaan. Lihan maustamista ja marinointia tehdään sekä kaupassa että teollisuudessa.
Lue lisää lihan käsittelystä teollisuudessa >
Lihasta tehdään monenlaisia valmisteita
Liha on esimerkiksi nakkien sekä muiden makkaroiden ja lihavalmisteiden tärkeä raaka-aine. Makkaroita on useita kymmeniä erilaisia samoin kuin täyslihavalmisteita. Lihaa on myös monessa valmisruuassa. Valmisruokia myydään tuore-, pakaste- ja säilyketuotteina. Säilykkeet ovat nimensä mukaisesti hyvin säilyviä. Niiden säilyvyys perustuu valmistusmenetelmään.
Lue jauhelihan valmistuksesta >
Lue makkroista ja niiden valmistuksesta >
Lue muista lihavalmisteista >
Lue valmisruuista ja säilykkeistä >