Maatiloilta kuljetaan eläimiä, viljelytuotteita, maitoa ja kananmunia elintarviketeollisuuden raaka-aineeksi tai suoramyyntiin.
Teollisuus toimittaa elintarvikkeet jakelukeskuksiin, joista ne edelleen kuljetetaan kauppoihin. Kun tuotteet saapuvat jakelukeskukseen, ne pakataan melkein saman tien myymälöihin lähteviin kuorma-autoihin.
Elintarvikkeiden kokoaminen ensin jakelukeskuksiin ja sieltä vähittäiskauppoihin vähentää tuotteiden kuljetusta.
Kuljetuskalusto pitkälle erikoistunutta
Pitkät kuljetusmatkat vaativat tehokasta kuljetusajoneuvojen käyttöä ja suurta kuormakokoa. Elintarvikkeiden kuljetustehtävissä on Suomessa yli kolmetuhatta ajoneuvoa. Näistä hieman yli kaksituhatta on varustettu lämpötilansäätölaitteilla.
Kuljetuskalusto ja yritykset ovat pitkälle erikoistuneita esimerkiksi maidon keräyskuljetuksiin tai helposti pilaantuvien elintarvikkeiden kuljetuksiin. Kuljetuksista suurimman osan hoitavat ammattimaiset kuljetusyritykset.
Lämpötilan seuranta kuljetuksen aikana
Kylmäsäilytystä vaativien, helposti pilaantuvien elintarvikkeiden yli kaksi tuntia kestävät kuljetukset tulee varustaa lämpötilanseurantajärjestelmällä. Automaattisesti kuormatilan lämpötilaa mittaavalla seurantajärjestelmällä voidaan osoittaa kuljetuksen jälkeenkin, ettei kylmäketju ole katkennut kuljetuksen aikana. Kuumina kuljettavien, helposti pilaantuvien elintarvikkeiden jäähtyminen kuljetuksen aikana ei saa vaarantaa elintarvikkeiden hygieenistä laatua. Hygieeninen laatu tarkoittaa elintarvikkeen turvallisuutta, sitä ettei elintarvike sisällä tauteja aiheuttavia bakteereja tai vieraita aineita, kuten raskasmetalleja. Pakasteet kuljetetaan laissa määrätyissä lämpötiloissa.
Puhtaat kuljetusajoneuvot ja -astiat
Elintarvikkeiden kuljetuksessa käytettävät kuljetusajoneuvot ja -tilat on pidettävä puhtaina. Kuljetusastioiden materiaalien on oltava helposti puhdistettavia, eikä niistä saa siirtyä vierasta hajua tai makua kuljetettaviin elintarvikkeisiin.
Elintarvikekuljetuksia hoitavien yrittäjien on laadittava omavalvonta-suunnitelma. Siinä selvitetään se toiminta, jota suunnitelma koskee, kuljetusten vastuuhenkilö sekä kuljetuslaitteita, -kalustoa, -astioita ja lämpötiloja koskevien vaatimusten huomioonottaminen. Omavalvontasuunnitelmassa on mainittava ne toimenpiteet, joilla elintarvikkeiden hygieenisen laadun heikentyminen kuljetuksen aikana voidaan estää.
Kuljetusten laatu- ja ympäristökysymykset
Huonosti hoidettu kuljetus voi pilata elintarvikkeen. Tästä syystä helposti pilaantuvien elintarvikkeiden kuljetuksissa on jo pitkään kiinnitetty huomiota laatukysymyksiin. Vähimmäistasona laatu- ja ympäristökysymyksissä on lainsäädännön asettamat vaatimukset. Lämpötilasäädellyissä kuljetuksissa vähimmäistaso tarkoittaa lämpötilarajojen noudattamista. Laatujärjestelmiä on otettu käyttöön alkaen maatilan kuljetuksista läpi koko kuljetusketjun.
Viime vuosina on osaksi kuljetustoimintaa tullut ympäristöasioiden huomioonottaminen. Yhtenä tärkeänä tavoitteena on polttoaineenkulutuksen pienentäminen. Yritykset järjestävät esimerkiksi yhteisiä kuljetuksia tuoreena myytäville elintarvikkeille.