Oppimateriaali > Ruoka- ja tapakulttuuri >  Ruokakulttuuri

Mitä ruokakulttuuri on?

Eri kulttuureissa on erilaisia tapoja suhtautua ruokaan
sekä hankkia, valmistaa ja nauttia sitä

Ihmisen elämän jatkumisen kannalta ruoalla on aina ollut tärkeä merkitys. Missään kulttuurissa se ei kuitenkaan ole vain pakollinen tapa pysyä hengissä, vaan siihen liittyy kaikkialla hyvin olennaisesti sosiaalinen yhdessä oleminen.

Ruoka ja juoma eivät näin ollen täytä pelkästään ihmisen fysiologisia tarpeita, vaan myös muita perustarpeita, kuten turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden, arvonannon sekä itsensä toteuttamisen tarpeita.

Perusraaka-aineet, valmistustavat ja mausteet
eri alueilla omanlaisensa

Tietyn alueen keittiön määritelmiksi voidaan selvästi erottaa kolme tekijää, joita ovat perusraaka-aineet, valmistustavat ja tavallisimmat mausteet. Yksilö oppii jo hyvin varhain sen kulttuurin tavat, jonka keskuudessa hän elää.

Ruoan laatu ja aterian sisältö kertoo paljon myös yhteisön arvoista ja varallisuudesta. Tiettyyn kulttuuriin kuuluvat ihmiset mieltävät tietyt ravinnoksi kelpaavat raaka-aineet epämiellyttäviksi, jos niitä ei pidetä yleisesti ihmisravinnoksi hyväksyttävinä kyseisessä kulttuurissa. Ruokaan liitetään myös erilaisia uskomuksia, jotka voivat joskus olla jopa niin vahvoja, ettei niistä luovuta edes silloin, kun ollaan menehtyä nälkään.

Erityistä Suomessa

Se, mitä ja miten Suomessa syödään, kertoo maamme sijainnista, suomalaisesta luonnosta, yhteiskunnasta, historiasta, identiteetistä ja kulttuurista.

Koko Suomea ajatellen meillä on monia omia erityisyyksiä. Esimerkkeinä olkoon vaikkapa aikuisten maidon juonti ateriolla, uusien perunoiden ja oman maan mansikoiden aikaansaama kevätvillitys, meikäläinen lanttu, tippaleivät, nuotiomakkara, kalan ja lihan savustaminen, viili, salmiakki...

Jokainen meistä luo ruokakulttuuria

Perinteeksi nimitetään tietoa, taitoa tai tapaa, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Me suomalaiset luomme ruokakulttuuriamme omilla päivittäisillä valinnoillamme. 

lusikka_suuhun_Sebastian_Nurmi