Varsinais-Suomi

Varsinais-Suomessa valmistetaan varilimppua

Varsinais-Suomi on ruokakulttuurimme läntistä ydinaluetta. Vuosisatojen ajan maanviljelys ja kalastus ovat luoneet pohjan maakunnan vauraalle ruokataloudelle. Lounaissuomalaiset emännät ovat muuta Suomea aikaisemmin omaksuneet uusia ruuanvalmistustapoja, jotka ovat sitten siirtyneet Varsinais-Suomesta lähimaakuntien keittiöihin. Maakunnan viljelijät ovat olleet ensimmäisten joukossa aloittamassa sokerijuurikkaan, rypsin, tomaatin, kasvihuonekurkun, mansikan ja varhaisvihannesten viljelyä Suomessa.

Varsinaissuomalainen ruokakulttuuri on saanut vaikutteita Ruotsista, Tanskasta ja Saksasta. Ruotsin valtakausi Suomessa oli pitkä. Monet maut ja tavat ehtivät juurtua kansan käyttöön, sillä kauppaa käytiin vilkkaasti. Rannikon talollisilla oli omat paattinsa seilaamassa lähinaapureiden satamiin. Tuliaisina saatiin aina jotakin uutta.

Luonnonolosuhteet ovat suosineet Varsinais-Suomea. Sen ruokakulttuuri on muovautunut tasapainoiseksi, mutta myös muualta vaikutteita vastaanottavaksi.

Kotiseudun ruoka on kaukana asuville kuin kirje kotoa. Jospa sekin auttaisi kaipaavaa nukkumaan hyvin. Sanotaanhan Varsinais-Suomessa näin: Ei nälk pir suurii kolinoit, mut ei ann nukkukkaa vaa.

Leipään silakkaa ja omenaa

Kala, etenkin silakka, on kuulunut varsinaissuomalaiseen ruokavalioon kautta aikojen. Silakka suolattuna, paistettuna, hiillostettuna ja perunoiden päällä keitettynä oli jokapäiväistä särvintä. Ahventa, siikaa ja haukea oli usein kalasopassa.

Syksyisin ja keväisin tuvan katto leivottiin täyteen happamia reikäleipiä vartaisiin kuivumaan. Samasta taikinasta tehtiin silakka- ja omenaleipiä. Juhlapyhiksi leivottiin varilimppua eli Varsinais-Suomen maakuntaleipää. Varsinkin sotien jälkeen ihmiset joutuivat muuttamaan juuriltaan työn perässä. Niinpä maakunnan leipurit valmistavat esimerkiksi ruisleipää ilman kuminaa ja kuminan kanssa.

Siirtoväki opetti sienten käytön. Karjalanpiirakoille ja karjalanpaistille voisi antaa nimet Suomenpiirakat ja Suomenpaisti, niin yleisessä suosiossa ne ovat niin Varsinais-Suomessa kuin muuallakin Suomessa.