Roopea jännittää. Hän on ensimmäistä päivää uudessa päiväkodissa. Kaikki on Roopelle vielä kovin vierasta ja kummallista.

Lounaalla päivä vasta kummalliseksi muuttuukin. Roopen mielestä muilla lapsilla on niin omituisia tapoja. Ennen ruokailua he pesevät kätensä. Sitten he menevät seisomaan pöydän taakse ja odottavat, että kaikki ovat paikalla. Roopehan ei käsiä pese – sellaisia jonninjoutavuuksia. Hän laahustaa pöytään kädet tahmaisina.

Pöydässäkin muut lapset tekevät kummallisia asioita, joita Roope ei kerta kaikkiaan ymmärrä. Vieressä istuva Liisa laittaa lautasliinaa syliinsä. Miksi lautasliina pitää laittaa syliin? Eikö niiden nimi ole LAUTASliina ja niiden pitäisi olla lautasella?

Toisella puolella Sami ottaa käteensä haarukan ja VEITSEN. Onpa hankalaa! Mihin tarvitaan veistä, kun on hampaat? Roope keskittyy mieluummin siihen, että ruoka on syöty nopeasti.

Kun muut toivottavat toisilleen hyvää ruokahalua, Roopella on jo suu täynnä ruokaa.

Liisa ja Sami haluavat tutustua Roopeen. He kysyvät häneltä kaikenlaista, kuten mistä väristä Roope pitää. Roope vastaa Samin ja Liisan kysymyksiin lyhyesti, suu täynnä ruokaa tietenkin. ”Roope, ruoka suussa ei saa puhua”, lastentarhanopettaja Olivia muistuttaa.

Roopelle tulee jano. Hän kurkottaa pöydän yli kohti maitokannua. Samalla pöydällä oleva näkkileipä tarttuu paitaan kiinni, eikä Roope huomaa mitään.

Seuraavaksi Roope keksii keikkua tuolilla. Mutta tuoli kaatuu kumoon ja kohta Roope on rähmällään lattialla, näkkileipä rinnalla ja maidot housuilla.

Olivia-opettaja auttaa Roopen takaisin tuolille. Silloin Roope huomaa, että muut ovat jo valmiit. He ovat vieneet astiat kärryihin, ottaneet ksylitolipastillit ja istuutuneet pöytään. Kaikki odottavat Roopea.

Roope kiskaisee loput ruoat nopeasti suuhunsa ja nousee viemään astioita kärryihin. Samassa opettaja pysäyttää hänet. ”Sinulla on vielä leipä syömättä”. Roope katsoo tyhjää pöytää kummissaan. ”Katsopa rintaasi”, Olivia kehottaa ja osoittaa Roopen rintaa, jossa roikkuu näkkileipä. Voi kuinka noloa!

Olivia päästää muut lapset leikkimään.”Kiitos ruoasta”, he sanovat.

Sitten Olivia istuu Roopen viereen.

”Meillä taitaa olla vähän opettelemista pöytätavoissa. Kun muistaa tavat, ruokailukin menee sujuvammin”, Olivia kertoo.

Seuraavana päivänä päiväkoti ei tunnu enää niin vieraalta ja kummalliselta. Roope on saanut uusia ystäviä, eivätkä uuden päiväkodin tavatkaan tunnu niin omituisilta. Aamupala sujuu ongelmitta, mutta kun tulee aika syödä lounasta, Roopea alkaa jännittää. Mitenköhän hän tänään selviytyy?

Roope hiipii toisten perässä keittiöön. Hän yrittää tehdä kaiken tismalleen samalla tavalla kuin muutkin. Ensin hän pesee kätensä. Sitten hän odottaa pöydän takana, että kaikki ovat paikalla. Kun kaikki ovat paikalla, Roope istuu alas, laittaa lautasliinan syliinsä ja toivottaa hyvää ruokahalua. ”Tämähän on helpompaa kuin kuvittelin”, hän ajattelee.

Tällä kertaa Roope ei keiku tuolilla, eikä kurottele pöydän yli. Jos hän tarvitsee jotain, hän pyytää sitä kohteliaasti. ”Saisinko maitoa?”, hän kysyy.

Roope myös juttelee Liisan ja Samin kanssa. Hän kertoo itsestään ja kyselee Liisalta ja Samilta, mistä ruoasta he pitävät. Hän saa tietää, että Sami rakastaa maitoa ja Liisa pitää perunamuusista.

Veistä ja haarukkaa Roope ei vielä osaa käyttää, mutta eihän kaikkea tarvitsekaan kerralla oppia.

Kun ruoka on syöty, Roope kuivaa suupielensä lautasliinaan, kiittää ruoasta ja käy viemässä astiat kärryihin. Tällä kertaa hän ei ole viimeinen.

”Hienoa Roope!” Olivia kehuu.

”Hienoa Roope”, kehuvat myös muut lapset.

Roope on riemuissaan. Hyvistä tavoista taitaa sittenkin olla hyötyä!