Erilaisia pöytäetikettejä on monta ja harva osaa käyttäytyä niiden kaikkien mukaisesti. Eikä tarvitsekaan. Mutta muutamalla kultaisella säännöllä pärjää jo pitkälle.
10 kultaista sääntöä
1. Pöytään istutaan muiden kanssa samaan aikaan.
2. Kyynärpäät pidetään pois pöydältä.
3. Ruokaa otetaan vain sen verran kuin jaksetaan syödä.
4. Ruoka suussa ei puhuta.
5. Pyydetään toisia ojentamaan ruokia, joihin ei itse ylety.
6. Tarjoillaan ensin vierustovereille lisää juotavaa, vasta sitten kaadetaan omaan lasiin.
7. Keskustellaan pöydässä mukavista asioista.
8. Ruoka syödään ruokailuvälineillä, ei käsin. Veistä käytetään leikkaamiseen, ruoka laitetaan suuhun haarukalla. Ruoan jälkeen aterimet laitetaan kello viiden -asentoon lautaselle.
9. Ruoasta ei puhuta negatiiviseen sävyyn ja ruoan jälkeen kiitetään.
10. Pöydästä noustaan toisten kanssa samaan aikaan.
Ruokatapojen opettamisessa voi hyödyntää esimerkiksi Liisa oppii taikasanoja ja Ranttali-Roope -satuja.