Lihapullareseptin tarina
- Lihapullien tulo Suomeen oli kuninkaallinen seikkailu
Tiedätkö mikä mahtaa olla mummosi tai vaarisi, tai äitisi ja isäsi kotoisin ruokamuisto lapsuudesta? Aika monelle se on oman äidin lihapullat! Niiden tuoksu tuo mieleen lapsuuden lauantait ja äidin essunhelmat. Tähän autuuteen ei voisi kuvitella liittyvän mitään pahaa. Mutta niin vain on, että
tarinan mukaan lihapullareseptin taustalla on sotaretki.
Ennen vanhaan Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa ja lihapullareseptistä saamme kiittää kolme sataa vuotta sitten elänyttä kuningas Kaarle XII:a. Mutta ei kuningas itse reseptiä keksinyt, eikä edes hänen äitinsä, saatikka hovikokki.
Kolme sataa vuotta sitten, jolloin kuningas Kaarle XII eli, maailma oli monella tavalla toisenlainen kuin nykyään. Ei ollut esimerkiksi autoja tai puhelimia tai mitään sähkölaitteita ja ihmiset kasvattivat pääosan ruuastaan itse. Myös maat ja valtiot olivat osin erilaisia kuin nykyään. Monet hallitsijat halusivat valloittaa itselleen uusia maita ja luonnonrikkauksia.
Myös Ruotsi-Suomen kuningas Kaarle XII oli varsin sotaisa mies. Valtaistuimelle noustuaan hän oli päättänyt ensi töikseen kukistaa naapurimaansa Venäjän hallitsijan Pietari Suuren - joka muuten on perustanut ja antanut nimen Pietarin kaupungille. Kaarle XII päätti marssia Moskovaan, mutta matka kuitenkin tyssäsi heti alkuunsa, sillä Kaarle hävisi surkeasti erään kohtalokkaan taistelun Pultava-nimisessä kaupungissa.
Kuningas Kaarle XII ei kuitenkaan luovuttanut. Ehkä lisävoimien hankkiminen auttaisi! Tappiosta sisuuntuneena hän matkusti Turkkiin tarkoituksenaan yllyttää sulttaanin Ahmed III Venäjän tsaaria vastaan. Mutta sulttaani Ahmed viis veisasi pohjoisen maan komean kuninkaan houkutuksista ja kieltäytyi hyppäämästä tämän kelkkaan. Kaarlen etelänmatkakin meni myttyyn.
Kotimatkan takaisin Ruotsiin kuningas joukkoineen teki ratsain Unkarin ja Saksan halki. Ajatelkaa, mikä urakka! Ennen vanhaan matkustamiseen kului pitkä aika, ja matkamiehet olivat säiden armoilla. Välillä joutui pelkäämään rosvojakin, mutta toisaalta tutustuttiin uusiin paikkoihin ja ihmisiin aivan eri tavalla kuin nykyiset etelänmatkaajat, jotka lentokone kiidättää perille yhdessä hujauksessa.
Vaikka Kaarlen sotasuunnitelmat eivät silläkään kertaa onnistuneet, aivan tyhjin käsin hän ei kuitenkaan kotiin palannut. Kerrotaan, että saattueessa, jossa oli mukana myös suomalaisia sotamiehiä, oli sotilaitten repuissa muiden tuliaisten joukossa lihapullaresepti.
Turkin sulttaanin keittiöstä Pohjolan perukoille matkannut ohje on muovautunut kokkien ja äitien käsissä. Ruotsissa turkkilaisista palleroista tuli Olles köttbullar ja Suomessa Oman äidin lihapullat. Valmistustapoja on yhtä monta kuin äitejä, ja oman äidin resepti on tietenkin se kaikkein paras.
Lähde: Intohimot hellallani, Mysi Lahtinen