Keskustelunaiheita ruuasta ja ruokailusta

• Mikä on Sinun herkkuleipäsi?
• Pidätkö enemmän tummasta vai vaaleasta leivästä? Kovasta vai pehmeästä?
• Tiesitkö, että hampaat pitävät ruoan pureskelusta? Millainen leipä sopii siihen parhaiten?
• Entä mitä laitat leivän päälle?
• Montako viipaletta syöt päivittäin?
• Syötkö leipää myös lämpimien aterioiden yhteydessä vai vain aamulla ja illalla?
• Tiesitkö, että leivästä saa hyvin voimaa leikkejä varten?
• Missä leipää säilytetään kotona? (Paras kääre vielä lämpimälle leivälle vatsan jälkeen on paperipussi tai rei´itetty, kahiseva muovipussi. Leipälaatikon tai muun säilytyspaikan puhtaus on tärkeää. Leipä säilyy huoneenlämmössä paremmin tuoreena kuin jääkaapissa. Leivälle sopii vain lyhyt pakastaminen paloina tai viipaloituna, enintään 1-2 kk.)
• Leipä tehdään viljasta. Tunnetko Suomen neljä yleisintä viljalajia? (ks. myös tähkät ja röyhyt -jumppa kohdasta leikit)
• Mistä viljasta tumma leipä yleensä tehdään? (rukiista) Entä vaalea? (vehnästä tai esim. vehnästä ja kaurasta). Kumpi on terveellisempää? Joka päivä olisi hyvä syödä myös tummaa leipää.
• Tiesitkö, että joissain maissa syödään vain vaaleaa leipää?
• Mistä puurosta pidät eniten?
• Mitä syöt puuron kanssa? Maitoa, hilloa, sokeria, voita, mehukeittoa, kiisseliä?
• Oletko maistanut uunipuuroa?
• Oletko maistanut mysliä ja muroja? Tiesitkö, että riisimuroja ja maissihiutaleita olisi hyvä syödä vain silloin tällöin, ei joka päivä? (Vanhempia kannattaa kehottaa lukemaan pakkausselosteet,sillä esim. joissain mysleissä on hyvin paljon sokeria ja rasvaa).
• Tiedätkö, mistä pasta ja makaroni tehdään? Vehnästä. Suomalaisia erikoisuuksia ovat ruis- ja kaurapastat, eli vähän tavallista tummemmat ja samalla ravitsevammat pastat.
• Kun ollaan kaupassa ostoksilla, miten erottaa, mikä pasta on terveellisintä? (Mitä tummemman ruskeaa pasta on, sitä terveellisempää. Tietysti myös tuoteseloste kertoo asiasta).
• Mikä pasta(makaroni)ruokaa syöt mieluiten?

Keskusteluaiheita viljan tiestä pellolta pöytään

• Miksi pelto kynnetään ennen kuin siihen istutetaan siemeniä?
• Oletko ollut itse mukana kyntämässä tai kylvämässä?
• Oletko nähnyt pellolla pieniä vihreitä viljan taimia? Miksi niitä kutsutaan? (oraat)
• Minkä takia vilja muuttuu loppukesällä keltaiseksi?
• Mikä on sänkipelto? Oletko nähnyt sellaista? Entä sänkitukkaa!
• Leivät, puurot ja pastat tehdään viljan jyvästä. Missä kohtaa viljaa ovat sen jyvät? (Kauralla röyhyssä, vehnällä, rukiilla ja ohralla tähkässä).
• Tiesitkö, että viljat ovat heinäkasveja eli sukua heinille? Perunat taas ovat juurikasveja?
• Tiesitkö, että ennen jyvät jauhettiin jauhoksi ns. käsikivillä? Se oli rankkaa työtä!
• Oletko nähnyt tuulen voimalla toimivaa tuulimyllyä tai veden voimalla toimivaa vesimyllyä?
• Oletko käynyt nykyaikaisessa myllyssä?
• Mistä erottaa ruis- ja vehnäjauhon toisistaan?
• Tiesitkö, että mannapuuro tehdään samasta viljasta eli vehnästä kuin ranskanleipä ja pasta (makaroni)
• Oletko vieraillut leipomossa?
• Oletko itse leiponut leipää tai pullaa?
• Oletko huomannut, että ystäväsi ilahtuu, jos viet leipomaasi leipää tai pullaa maistiaisiksi?
• Miksi leipomon lähellä tuoksuu niin ihanalle?
• Joskus lähikaupassakin on leipuri. Oletko nähnyt sellaista?
• Monissa kaupoissa paistetaan leipää, jonka leipuri on tehnyt leipomossa paistovalmiiksi. Oletko maistanut sellaista uunituoretta leipää?

Suomi on maailman rikkain leipämaa

Jo faraoiden Egyptissä oli leipureita. Suomeen ensimmäiset leipurit tulivat Keski-Euroopasta yli 100 vuotta sitten ja nykyisin Suomi on maailman pohjoisin leipäviljaa kasvattava maa ja myös Euroopan puhtainta viljelysmaata. Leivän valmistukseen käytetään kaikkia neljää kotimaista viljaa: vehnää, ruista, ohraa ja kauraa jauhoina, kokonaisina jyvinä, rouheina, leseinä ja hiutaleina.

Meillä on kenties maailman rikkain leipävalikoima: tummaa, jopa mustaa leipää, moniviljaleipää, hapanta, hapanimelää ja happamatonta, pehmeää ja näkkileipää. Maamme sijainti idän ja lännen rajamaana on tuonut vahvat vaikutteet Länsi-Suomeen Skandinaviasta ja Itä-Suomeen Venäjältä. Suomi voidaankin jakaa kahteen alueeseen: läntisen kovan ja itäisen pehmeän ruisleivän alueeseen. Lännessä leipää valmistettiin suurleipomuksissa pari kertaa vuodessa. Leipä kypsennettiin aluksi ulkouuneissa, myöhemmin pakareissa eli leivintuvissa. Leipominen kesti jopa viikon. Leivät kuivatettiin leipähäkeissä tai –vartaissa. Itä-Suomessa talojen lämmitykseen käytettävä uuni toimi myös leivinuunina, joskus kaksikin kertaa viikossa. Pehmeä leipä oli idässä jokapäiväinen herkku, kun taas lännessä pehmeää leipää saatiin tavallisesti vain juhlissa tai leivontapäivinä. Leipää ei leivottu samanlaisena kautta vuoden, vaan leivän muoto ja ainekset vaihtelivat juhlan luonteen mukaan. Juhlia varten Länsi-Suomessa tehtiin mm. varilimppua ja erilaisia hapanmakeita leipiä ja Itä-Suomessa taas piirakoita, joita valmistettiin myös pyhäpäiviksi.

Jokaisessa maakunnassa on omat perinneleipänsä. Lapissa leivotaan kohottamattomia ohrarieskoja, Hämeessä suosikkileipää on ohrarieväksi kutsuttu hiivaleipä. Länsi-Suomessa leivotaan makeahkoa setsuuria (söt = makea, sur = hapan) ja perunalimppua. Savo-karjalainen erikoisuus on kalakukko ja Ahvenanmaalla valmistetaan makeaa mustaa ruisleipää. Karjalassa ja Kainuussa on taas lukemattomia erilaisia piirakoita.

Suomessa juodaan kahvia eniten maailmassa ja hyvin usein sen kanssa tarjotaan vaaleaa vehnäpullaa, joka on maustettu kardemummalla tai kanelilla, koristeltu sokerilla ja mantelilla. Pulla on vähärasvainen leivonnainen ja eritoten marjapiirakaksi leivottuna kevyttä herkkua.

Ahvenanmaa

Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa leivotaan mustaaleipää (svartbröd). Se on hapanimelä rukiinen limppu, jota kypsennetään uunissa tuntikausia.

Varsinais-Suomi ja Uusimaa

Varsinaissuomalainen varilimppu on ahvenanmaalaista mustaaleipää vaaleampi. Perunalimppu syntyi Uudellamaalla, kun maltaiden asemesta leipään alettiin käyttää perunaa.

Satakunta

Itäsuomalaista kalakukkoa vastaa Länsi-Suomessa pyöreä tai puolikuun muotoinen, ohut silakkaleipä. Sitä valmistetaan hapan- tai hiivaleipätaikinasta. Täytteenä käytetään tavallisesti suolasilakoita.

Häme ja Pirkanmaa

Näkkileipä on länsisuomalainen leipä. Hapan- tai hiivaleipätaikinasta valmistetut, hyvin ohuet leivät koristeltiin pistelemällä tai ns. leipäkammalla. Leivissä oli alkujaan reikä toisessa laidassa, myöhemmin keskellä, josta ne ripustettiin vartaaseen kuivumaan.

Rievä (tuore) on happamaton, paksu reiätön leipä, joka leivottiin aikoinaan ohravoittoisesta sekajauhotaikinasta. Sen kosteus on huomattavan suuri. Rievällä on erityisen vankka asema Tampereella, mitä kutsutaankin leikillisesti Rieväkyläksi.

Keski-Suomi

Keskisuomalaisessa leivässä on vaikutteita sekä idästä että lännestä. Ruisleipätaikina valmistettiin puuastiassa, juuripytyssä, jonka reunoille oli edellisestä leipomisesta jätetty taikinaa uuden leivän juureksi. Reikäleipien leipä tehtiin ennen sarvella.

Karjala

Karjalaiseen leipäkulttuuriin kuuluu runsaasti piirakoita, pyöröjä, kukkoja, lehikäisiä ja kalakurniekkaa. Nauris on kukkojen täytteistä vanhimpia. Kasvistäytteisestä kukosta leikattiin ensin kansi, jonka jälkeen ruokailijat leikkasivat omilla puukoillaan kuorta ja sisusta. Tiivistäytteisiä kalakukkoja leikataan myös viipaleiksi.

Savo

Savolainen perinteinen jälkiruoka on rättänä eli mustikkakukko. Se valmistetaan uunissa ja kuoritaikinaan käytetään ruis- ja ohrajauhoja.

Kainuu

Kainuulaisen erikoisuuden, marjarönttösen täytteenä käytetään imellytettyyn perunamuhennokseen sekoitettua puolukkasurvosta.

Avokukko on vienankarjalaista alkuperää. Sen täytteenä käytetään yleensä muikkuja. Kalat ladotaan siten, että pyrstöt ja pää jäävät piiloon.

Pohjanmaa

Verileipää leivottiin koko Länsi-Suomessa erityisesti syysteurastusten aikaan. Pohjanmaalla perinteistä verileipää syötiin sellaisenaan tai siitä tehtiin lusikalla syötävää veriressua. Verileipä ei siis ole samaa kuin mustaleipä. (Verta ei käytetty leivontaan eikä ruoanvalmistukseen itäisillä ortodoksialueilla.)

Lappi

Pelkästä vedestä ja jauhoista valmistettua lappilaista ohrarieskaa, jota valmistettiin ennen ympäri koko Suomen, paistettiin aikoinaan kuumilla kivillä tai nuotion loisteessa tuohen tai tasaisen kiven päällä.. Rieska on syötä heti, ei säily kauan tuoreena.

Leipä ja pöytätavat

Mikään muu ruoka ei ole muovannut suomalaisia pöytätapoja niin paljon kuin leipä. Leipä oli ennen keskeinen ja erittäin kunnioitettu ruoka-aine, joka ansaittiin kovalla työllä. Syömään ryhdyttäessä otettiin hattu päästä ja ulkovaatteet päältä. Leipää ei saanut pyytää enempää kuin jaksoi kerralla syödä, leipä suussa ei saanut puhua eikä leipä kädessä saanut juosta; kaikki asioita, joita nykypäivänäkin lapsille opetetaan, joskin sanan leipä on korvannut sana ruoka.

Ruisleipää on käytetty ennen myös niin pidoissa kuin kotonakin lautasena, jolle erilaiset ruokalajit lastattiin. Mikäli jälkiruokaa oli tarjolla, uusi kattaus onnistui helposti kääntämällä ruisleipä toisin päin. Aterian päätteeksi lautanen syötiin tai voitiin myös antaa ruoka-apuna vähävaraisille.

Viljan juhlien vuosikierto

LASKIAINEN

Laskiainen ei tule mäenlaskusta, vaan sanasta laskea, laskeutua paastoon, josta päästiin (päästä) pääsiäisenä. Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Katolisella ajalla laskiaistiistain jälkeisenä tuhkakeskiviikkona alkoi 40 arkipäivän paasto, jota edelsi riehakas juhliminen.

Paastoon siirryttäessä nautittiin ns. valkoista ruokaa: vehnäleipää, munia, juustoa ja maitoruokia. Ruotsi-Suomen almanakoissa oli vielä 1700-luvulla laskiaistiistain nimenä vittisdag, valkoinen tiistai. Ruotsissa vehnäinen laskiaispulla kuului talonpoikaiseen perinteeseen toisin kuin meillä, jossa se yleistyi koko kansan käyttöön vasta 1900-luvulla. Hillomunkkeja syödään nykyisin pitkin vuotta, mutta nekin olivat alkujaan laskiaisen leivonnaisia.

Laskiaisruoassa tuli olla ennen kaikkea rasvaa, että karja lihoisi kesällä: suuria rasvarieskoja, rasvaista hernerokkaa, siansorkkia ja rasvamakkaroita. Ruokaa oli paljon eikä pöytää tyhjennetty koko päivänä. Näin runsauden kuviteltiin jatkuvan koko vuoden.

Iltapäivällä nuori väki aloitti hurjan mäenlaskun, jolloin huudettiin ”pitkiä pellavia ja hienoja hamppuja”. Seuraavan kesän pellavan- ja hampunkasvua ennustettiin siitä, miten pitkälle kelkka liukui. Laskiaiseen liittyi myös rekiajelu. Sen esikuvina olivat Ruotsin säätyläisten rekiretket ja Pietarin laskiaisajelut. Suomessakin alettiin järjestää 1800-luvulla laskiaisena myös luistelutapahtumia Ruotsin mallin mukaan.

PÄÄSIÄINEN

Pääsiäinen tulee sanasta päästä, päivä, jolloin päästään paastosta ja aletaan jälleen syödä lihaa ja muita tuoreita herkkuja. Pääsiäinen on kristillisen kirkon suurimpia juhlia ja niistä vanhin. Sitä on vietetty 100-luvulta lähtien ja sen keskeinen sanoma on elämän voitto kuolemasta. Katoliseen aikaan viimeiset päivät olivat pitkäperjantai ja lankalauantai. Luterilaisessa kirkossa pääsiäisriemu ei näy yhtä selvästi kuin katolisessa.

Alun perin Lounais-Suomen vanhoihin herkkuihin kuuluneesta mämmistä tuli katolisen ajan paastoruokaa. Sitä nautittiin erityisesti pitkäperjantaina, jolloin tultakaan ei uuneihin viritetty, vaan syötiin vain kylmiä ruokia. Vielä 1700-luvulla mämmiä syötiin ruisleivän päälle siveltynä. Sitä on arveltu syötävän happamattoman taikinan muistoksi. Mämmin sukulaisia ovat eri puolilla maata tunnetut, arkiset marjamämmit ja muut imeltämällä valmistetut jauhoruoat, joita ei paistettu.

Leivällä oli ennen pääsiäisenä tärkeä sija karjaonnen tavoittelussa. Pääsiäisaamuna emäntä otti naulasta lehmänkellon, joka oli riippunut siinä kekristä asti. Kellon sisään hän pani leipää ja jakoi siitä jokaiselle lehmälle syötäväksi. Lopuksi kello pantiin kellokkaan kaulaan. Näin uskottiin muiden lehmien seuraavan kellokasta kotiin.

Ortodoksisen pääsiäisen ruokaperinteeseen kuuluvat mm. kananmunat, pasha, pääsiäisleipä sekä karjalanpiirakat. Kulitsa on karjalainen, pyöreä, iso pääsiäisleipä, joka syödään joko sellaisenaan tai viipaleiden päälle levitetään pashaa. Ortodoksiseen perinteeseen kuuluu, että leivän päälle leivotaan korjaimet XB. Ne ovat alkukirjaimet pääsiäistervehdyksestä ”Kristus nousi kuolleista”. Pääsiäisleipä viedään pääsiäisyönä jumalanpalvelukseen siunattavaksi.

TOUKOTYÖT

Kylvöpäivän aamuna syötiin ohrainen kylvöpuuro ja leipänä pöydässä oli jouluna leivottu kylvöleipä. Se joko jaettiin kylväjän ja vetohevosen kesken tai rikottiin ja kylvettiin maahan. Uskottiin, että kylvöleipää seuraa hyvä sato. Kylvöpuuron avulla ennustettiin myös satovuoden tuloa. Jos koira söi lattialle pannusta kolmesta kasasta suurimman, se merkitsi hyvää, keskimmäinen kohtalaista ja pienin huonoa vuotta.

Karjan uloslaskupäivänä emäntä ruokki kekrinä, jouluna ja laskiaisena talteen otetuilla rieskoilla sekä pöydästä kerätyillä leivänmurusilla eläimensä ja uskoi viljan suojaavan karjaa kaikelta pahalta kesän aikana.

JUHANNUS

Mittumaaria, Johannes Kastajan päivää vietetään enää protestanttisista maista Suomessa ja Ruotsissa. Kokon polttaminen liittyy henkien karkottamiseen. Juhannusyöhön liittyy paljon taikoja, joita tekivät varsinkin nuoret naimattomat tytöt. Juhannushäitä pidetään usein vanhojen tapojen jatkeena.

Häitä vietettiin ennen monta päivää. Niiden valmistelut oli aloitettu jo talvella. Hääpöydässä olikin sitten runsaasti tarjottavaa, isot tuoreet häälimput olivat valtavissa röykkiöissä keskellä pöytää.

Idän kansoille riisi on pyhä onnen ja hedelmällisyyden tuoja. Myös meillä toivotellaan vastavihitylle parille onnea ja hyvää tulevaisuutta heittämällä heidän päälleen riisiä.

Muurinpohjaletut olivat erityisesti Savossa juhannuksen herkkuja. Lettuja paistettiin ulkosalla suurissa rautapadoissa. Pojat kävivät vertailemassa tyttöjen letunpaistotaitoja ja hakivat parasta emäntää.

SADONKORJUU

Elokuun tärkeimmät tapahtumat olivat rukiinkylvö ja elonleikkuu, joka alkoi viimeistään Laurin päivänä (10.8.) ”Lauri tupaan tuli ja huusi: Uutispuuroa syömään, hei!”. Pärttylinä (24.8.) piti pöydässä olla uutispuuroa ja uutisleipää.

Uutisleivän leipominen oli koko talon väelle merkkitapahtuma. Vilja jauhettiin käsikivillä pienissä erissä, että maku olisi ollut parhaimmillaan. Talossa kuin talossa, jossa sato oli onnistunut, syötiin uutisleipää vastakirnutun voin kera ja hyvään tapaan kuului viedä maistiaisia naapureillekin. Lämpimäisten vieminen varsinkin Itä-Suomessa, jossa leivottiin joka viikko, oli niin tärkeätä, että lähitalojen leipomispäivät pyrittiin järjestämään eri viikonpäiville.

Vanhan tavan mukaan kaiken kasvavan kunniaksi järjestettiin syyskuussa elonkorjuujuhlat. Elonkorjuu, kuten juurikkaiden ja perunan nostokin, vaati talkoohenkeä, siksi juhliin kutsuttiin myös lähinaapurusto. Ateria perustui kokonaan kasviksille.

Perunannostossa pienet perunat otettiin erilleen ns. leipäperunoiksi. Niistä leivottiin perunarieskaa ja talvea varten pottuleipiä, jotka varastoitiin aittaan.

Kun vieras poikkesi taloon, jossa emäntä oli leipomispuuhussa, hänelle annettiin lämpimäisleipä. Tälla tavoin saatiin leipäonni ja siunaus talossa säilymään. Samaa leipäonnen säilymistä haviteltiin myös lähettämällä lämpimäisleipä kirkonmiehille.

KEKRI

Kekri (keyri, köyri) on vanha syysjuhla, johon on yhdistynyt myös vainajien kunniaksi vietetty pyhäinmiestenpäivä. Tällöin palvelijat saivat palkkansa, mm. pääsinleipää, ja muuttivat työpaikkaa. Kekri oli aikoinaan satokauden viimeinen ja uuden vuoden ensimmäinen päivä.

Kekriä vietettiin syöden ja juoden. Voitakin kirnuttiin, sillä kekrinä tämä muutoin niin harvinainen herkku ei saanut loppua kesken. Kekriviinat keitettiin puhtaasta viljasta. Pöytä oli katettuna koko päivän. Keskellä pöytää oli suuri leipäpino, jota emäntä täydensi sitä mukaa, kun se hupeni. Osa vanhoista kekritavoista on siirtynyt perintönä jouluun. Puhuttiin joulurauhan tapaan kekrirauhasta (28.10.-10.11.) Kekrina alkoi kahden viikon ”römppäaika”, sen aikuinen vuosiloma.

LEIPÄVIIKKO

Valtakunnallinen Leipäviikko on syyskuussa Viljan nimipäivän (12.9.) molemmilla puolilla eli vko 37 maanantaista sunnuntaihin.

Leipurit ovat järjestäneet satunnaisia leipäkampanjoita Suomessa jo ainakin 1935. Ensimmäisen valtakunnallisen Leipäviikon järjesti Leipätiedotus/Anni-Helena Rämö syksyllä 1964. Aiheena oli uutisleipä.

Leipäviikon ajoittuminen syksyyn ei ole sattuma. Jo Vanhassa testamentissa on säädökset sadonkorjuun kiitosjuhlista. Monissa kristillisissä kirkoissa viedään alttarille leipää, hedelmiä ja muuta ruokaa päättyneen satokauden kiitoslahjana. Ruoka voidaan edelleen lahjoittaa vähävaraisille tai myydä hyväntekeväisyystarkoituksiin. Vastaavia juhlia tunnetaan myös ei-kristillisistä uskonnoista. Kaikkialla ne osoittavat ihmisen riippuvuuden luonnosta.

Ruotsi-Suomessa varhaisimmat tiedot rukouspäivistä ovat 1200-luvulta, jolloin kuningas Maunu Ladonlukko määräsi ne maata koetelleen kadon ja ruton torjumiseksi. 1700-luvulla yhtä rukouspäivää ruvettiin viettämään kiitospäivänä. Saksan evankelisessa kirkossa vietetään sadonkorjuujuhlaa sunnuntaina, joka ajoittuu välille 30.9.-6.10.

Pokrova ja Mikkelinpäivä

Vanhan karjalaisen uskomuksen mukaan maata ei enää saanut liikutella 1.10. eli ns. pokrovan jälkeen. Pellot jäivät silloin lepäämään talvikaudeksi. Levon häirintä olisi vienyt niistä kesäisen kasvukyvyn ja vain rikkaruohot olisivat rehottaneet. Entisaikaan maataloustyöt saatettiin usein lopettaa määräpäivänä, Mikkelinpäivänä (30.9.) ja talvi aloittaa niin ikään määräpäivänä eli 14.lokakuuta.

JOULU

Joulua on alettu viettää Roomassa 354. Kristittyjen jouluun on myöhemmin liittynyt tapoja ja uskomuksia pakanallisista juhlista, joista on myöhemmin tullut osa meidän tuntemaa jouluperinnettä. Vanhan ajan joulu kesti Tuomaan päivästä Nuutin päivään (21.12.-13.1.).

Joulun tärkein leivonnainen oli kylvöleipä, vaikka se syötiinkin vasta keväällä. Kylvöleivät olivat joululeivonnaisista erilleen otettuja leipiä ja sen vuoksi parasta leipää. Kuten muukin leipä, joululeipä säilytettiin viljalaarissa. Kylvökakut olivat yleensä pyöreitä ja niissä oli erilaisia koristeita. Näistä ovat saaneet alkunsa joulupullien kauniit mallit. ”Tulis joulu, että vois yölläkin syödä”. Ruokia ei korjattu pöydästä ennen arkia. Jos ruoka loppui, se ennusti talon köyhtymistä.

Joulupirtti somistettiin jouluoljilla ja himmeleillä, joilla oli maaginen yhteys viljapeltoon. Samoin kirkon lattiat oljitettiin 1830-luvulle saakka. Vanha suomalainen kotitonttu asui riihissä ja jyväaitoissa. Sille vietiin jouluyönä palkaksi kokovuotisista hyvistä teoista puuroa ja muuta ruokaa riiheen, talliin, saunaan tai ullakolle.

VILJAVIIKKO

Joulun jälkeen tärkeitä merkkejä olivat ensimmäinen suoja ja ensimmäinen teeren kujerrus. Suojasta laskettiin olevan kaksisataa päivää rukiin leikkuuseen ja teerenkujerruksesta kymmenen viikkoa kauran kylvöön.

Kun Leipäviikko keskittyy nimensä mukaan enemmän leivän ympärille, valtakunnallisella Viljaviikolla tammi-helmikuun taitteessa, vko 5, käsitellään enemmän puuroa, pastaa ja muita viljavalmisteita. Viljaviikkoa on vietetty vuodesta 1997 alkaen.

MUUITA VILJAN JUHLIA

Muita nykyisiä viljan kunniaksi vietettäviä juhlia ovat Kansallista korvapuustipäivä 4.10. ja kansainvälinen pastapäivä 25.10.

Leipuri on töissä jo keskiyöllä

Leipomon päivä käynnistyy jo edellisiltana. Tilausten perusteella lasketaan, miten suuria taikinoita pitää valmistaa ja mitä tuotteita otetaan pakastevarastosta tai jääkaapista paistettavaksi. Aamua varten tehdään raskit eli hapantaikinat ja otetaan valmistusaineet lämpiämään. Myös lähetyslistat kirjoitetaan. Leipuria aloittaa työnsä viimeistään klo 5 ja työpäivä on ohi klo 13.

Pienissä leipomoissa leipuri tekee kaiken taikinasta valmiiksi leiväksi asti. Usein apuna on kuitenkin myös muita ammatti-ihmisiä. Taikinantekijä punnitsee raaka-aineet ja valmistaa taikinat. Ylöslyöjä muotoilee eli riivaa taikinanpalat leiviksi. Paistaja huolehtii, että leivät menevät uuniin sopivasti nousseina ja paistuvat oikeassa lämpötilassa tarpeellisen ajan. Pakkaajat siirtävät leivät kääreisiin ja pusseihin kauppoja varten ja lähettäjät kokoavat tuotteet kunkin asiakkaan tekemän tilauksen perusteella.

Isoissa leipomoissa tietokoneet ohjaavat annostelua, taikinan tekoa, paistoa ja lähettämötoimintaa. Leipomossa tarvitaan lisäksi konttorihenkilöstöä talous- ja hallintotehtäviin, teknistä henkilöstöä koneiden ja prosessien valvontaan sekä kuljetushenkilöstöä.

Suomessa on 1 000 leipomoa ja niissä työskentelee yli 10 000 henkilöä eli yhtä paljon kuin pienessä kaupungissa on asukkaita! Leipomot ovat ns. yleisleipomoita. Niissä valmistetaan ruokaleipiä, kahvileipiä (pullaa ja munkkeja), konditoriavalmisteita (täytekakkuja ja leivoksia) sekä leipomoeineksiä (pitsoja ja piirakoita).

ONNI ON LÄMMIN LEIPÄ

Vastapaistettua leipää haukkaa ihan mielikseen ilman mitään päällysteitä. Leipurit toivovat, että ihmiset oppisivat huomaamaan eron tämänpäiväisen ja eilisen leivän välillä! Ensimmäiset kuljetukset höyryävän lämmintä leipää toimitetaan kauppoihin jo aamukuudelta ja ralli jatkuu koko aamupäivän. Ja iltapäivällä uudestaan, kun väki tulee töistä. Parasta, jos leipä olisi vielä ostajankin käsissä lämmin ja tuoksuva, pinnalta rapea ja sisältä kostean pehmeä. Paras kääre vielä lämpimälle leivälle vatsan jälkeen on paperipussi tai rei´itetty, kahiseva muovipussi. Leipälaatikon tai muun säilytyspaikan puhtaus on tärkeää. Leipä säilyy huoneenlämmössä paremmin tuoreena kuin jääkaapissa. Leivälle sopii vain lyhyt pakastaminen paloina tai viipaloituna (enintään 1-2 kk).