Mikä puuttuu? -muistileikki
Levitetään pöydälle erilaista viljoihin ja leipomiseen liittyvää materiaalia, kuten erimuotoisia ja -värisiä makaroneja, riisiä, ohranjyviä, leipäpaloja, pieniä jauhokippoja, essu, taikinapyörä, munakello, puuhaarukka, piparkakkumuotti yms. Tutustumisen jälkeen lapset kääntyvät selin ja sulkevat silmänsä ja sillä aikaa ohjaaja poistaa yhden näytteen pöydältä. Voittaja on se lapsista, joka ensimmäisenä muistaa, mikä puuttuu. Lisää vaikeutta saadaan, jos näytteiden järjestys pöydällä sotketaan samalla.
Tähkät ja röyhyt -jumppa
Tutustukaa neljään suomalaiseen pääviljaan vehnään, kauraan, ohraan ja rukiiseen. Samalla voi maistella kustakin viljasta tehtyä puuroa tai leipää. Pienellä opettelulla viljat on helppo erottaa toisistaan.
Ruis on kaikista korkein vilja ja sen tähkissä on pienet vihneet piikkinä venyttämässä pituutta entisestään. Rukiin tähkä on usein rennosti kallellaan tai riippuu jopa lähes alaviistoon.
- Ulkonäkö saadaan liikemuistiin venyttelemällä itsensä oikein pitkäksi varpailleen. Sormet nostetaan pään päälle tai otsalle piikikkäiksi vihneiksi.
Vehnä on tanakka ja suora ja siltä puuttuvat pitkät vihneet. Tähkät näkyvät pulleina kuin vehnäpulla.
- Jumppaajat voivat mennä polviseisontaan ja koettaa näyttää oikein pulleilta.
Ohra on helppo tuntea pitkistä vihneistä.
- Jumppaajat voivat kurotella käsiään mahdollisimman ylös ja venytellä sormet haralleen. Nyt ei kuitenkaan seisota varpailla, niin kuin pitkän rukiin kohdalla tehtiin.
Kaura on erinäköinen kuin muut viljat, koska sillä ei ole tähkää vaan röyhy. Kauran ulkonäkö palautuu mieleen lintulyhteistä.
- Kauraa esitetään jumpassa nostelemalla käsiä rennosti sivulle ja yläviistoon.
Vinkki: Tilaa Leipätiedotuksesta näytekansio eri viljoista!