Vanhemmille

Vinkkejä lapsiperheille

kasvistytto_HPKasvisten iloiset värit, vaihtelevat muodot ja raikas maku ovat lasten mieleen. Vaaditaan kuitenkin hieman ajatuksia ja valmistelua, että kasvikset tekevät kauppansa lapsiperheessä. Tekemällä kasvisten napostelun vaivattomaksi ja hauskaksi voit auttaa lastasi terveellisempiin ruokailutottumuksiin, joista on hyötyä läpi elämän. Lapsen ja nuoren riski sairastua moniin sairauksiin myöhemmin elämässään vähenee huomattavasti mikäli kasvikset kuuluvat olennaisena osana ruokavalioon.

Lue myös 10 hyvää syytä syödä kasviksia kohdasta ravitsemus!

Helppo saatavuus on A ja O

Muista jättää naposteluvalmiita kasviksia jääkaapin alahyllyille, jotta koulusta tulijat saavat rouskuttaa niitä välipalaksi. Esimerkiksi valmiiksi kuoritut juuresviipaleet säilyvät hyvin jääkaapissa kylmässä vedessä. Näkyvällä paikalla oleva hedelmävati, jossa on kauden hedelmiä, muistuttaa tärkeästä välipalasta. Myös pakastettujen marjojen tulisi olla helposti saatavilla, niin että lapset voivat ottaa niitä välipalaksi. Kun aamulla laittaa kokonaisina pakastetut marjat jääkaappiin, sulavat ne syömävalmiiksi ennen koululaisten kotiintuloa. Hitaammin sulavat marjat voi jättää sulamaan tarjoiluastiaan keittiön pöydälle kelmulla peitettynä.

Kasvisten esillepano ja kasvispalojen koko ja muoto vaikuttavat myös niiden houkuttelevuuteen. Juuresten leikkaaminen helposti rouskuteltavan kokoisiksi viipaleiksi tai vaikkapa pitkänomaisiksi tikuiksi saattaa olennaisesti lisätä niiden menekkiä. Myös sopiva dippikastike voi vauhdittaa kasvisten rouskuttelua.

Syömään pakottaminen saa aikaan pitkäkestoista vastarintaa, joten on parempi etsiä myönteisempiä keinoja kasvisten syömiseen. Tarjoamalla jälkikasvulle monenlaisia kasviksia voit auttaa lapsia löytämään omat suosikkinsa. Tutuiksi tulleista vihanneksista ja marjoista voi valikoimaa hiljalleen laajentaa uusiin tuttavuuksiin. Jos lapsi on äärettömän ennakkoluuloinen, lienee helpointa häivyttää esimerkiksi sipulit, herkkusienet ja kesäkurpitsat sauvasekoittajalla hienoksi soseeksi, joka katoaa keiton, kastikkeen tai pataruuan raaka-aineeksi.

Mielikuvitukseen saa päästää valloilleen myös keksimällä vihannesruuille sekä marja- ja salaattisekoituksille lapsia kiinnostavia nimiä. Esimerkiksi apupapin papupata ja Muumimamman mansikkamömmö voisivat olla lasten mieleen jääviä nimiä.

Salaattisekoitus vai irtokomponentit?

Monet lapset haluavat syödä esimerkiksi porkkanat, tomaatit ja salaatinlehdet sellaisenaan ilman makujen sekoittamista ja ilman salaattikastiketta. Valmiiksi tehty salaattisekoitus voi jäädä lapselta kokonaan syömättä, jos hän ei pidä jostain tuotteesta tai on allerginen jollekin kasvikselle. Olisi siis hyvä tarjota eri kasviksia raasteina, pilkottuina tai kokonaisina omissa tarjoiluastioissaan niin, että lapset voivat valita heille mieleisiään tai sopivia kasviksia.

Maku ratkaisee

Lapset tuskin innostuvat kasviksista niiden terveellisyyden vuoksi. Olennaisempaa on, että kasvikset ja niistä valmistetut ruuat ovat hyvänmakuisia ja houkuttelevan näköisiä. Useat lapset pitävät miedoista ja makeista kasviksista. Kotimaiset Kasvikset ry kartoitti elokuussa 2000 (Gallup-kanavan kautta, 320 vastaajaa) 6-12 -vuotiaiden mielestä mieluisimpia vihanneksia. Suosituimpia olivat porkkana, kurkku, peruna, tomaatti, herne, paprika, punajuuri ja sipuli.

Sopivat lisäkkeet salaateissa ja raasteissa voivat lisätä niiden houkuttelevuutta. Rusinat porkkanaraasteessa tai vaikkapa persikkakuutiot punakaaliraasteen joukossa saattavat alentaa maistamiskynnystä. Kun lapset osallistuvat ruuanlaittoon esimerkiksi tekemällä värikkäitä ja hauskannäköisiä salaattilautasia tai päällystämällä pizzoja tai voileipiä värikkäillä kasviksilla, tulee kasviksia syötyä enemmän. Kasviksia voi toki makeuttaa myös hunajalla tai sokerilla, mutta kasvisten hienoja makuja ei kannata peittää liialla makeuttamisella.
Marjoista ja hedelmistä voi helposti valmistaa salaatteja, pirtelöitä ja rahkoja, jotka ovat lasten mieleen. Marjoista, hedelmistä ja vihanneksista valmistetut tuoremehut vaativat hieman viitseliäisyyttä, mutta tulos on sen verran maukas, että vaivannäkö kannattaa.

Wokkivihannekset maistuvat myös lapsille, koska kasvisten rakenne säilyy siinä paremmin kuin keitettäessä.

Oikea ajoitus

Tarjoile porkkanoita ja lanttuviipaleita alkupaloiksi sillä aikaa kun valmistat muuta ruokaa. Tällöin kasvikset tulee varmemmin syötyä. Myös välipaloiksi ja iltapalaksi kasvikset soveltuvat erinomaisesti. Kun kouluruokaloissa on kokeiltu salaattien ym. kasvisten sijoittamista tarjoilulinjaston alkupäähän, ovat lapset ottaneet lautasilleen enemmän salaattia ja ruoka-annos on ollut paremmin ravitsemussuositusten mukainen. Kouluissa on käytetty myös tarjoilulinjaston alkupäähän sijoitettuja malliannoksia, jotka auttavat lapsia koostamaan ateriansa oikeassa suhteessa.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä

Vanhempien esimerkki ohjaa lasten toimintaa. Jos vanhemmat puhuvat kasvisten terveellisyydestä, mutta napostelevat perunalastuja ja keksejä, on lopputulos arvattavissa. Voisi sanoa, että vanhempien ruokailutottumukset periytyvät lapsille.

Yhteiset ateriat ovat omiaan edistämään kasvisten käyttöä, sillä tällöin ateriat ovat kokonaisuuksia, joihin myös kasvikset kuuluvat olennaisena osana. Jos kukin perheenjäsen vain ehtiessään lämmittää oman ruoka-annoksensa, jää kasvisten kulutus todennäköisesti vähäisemmäksi.

Kasviksetko liian kalliita?

Kasvisten hinnat saattavat vaihdella melko paljon vuoden eri aikoina. Seuraamalla eri kasvisten sesonkeja löytää kohtuuhintaisia tuotteita kunakin vuodenaikana. Peruna, useat juurekset, keräkaali ja sipuli ovat ympäri vuoden edullisia perustuotteita. Pakastamalla ja säilömällä voi pidentää sesonkia ja hankkia kasviksia niiden hinnan ollessa edullisimmillaan.