Opettajien materiaali > Perusopetus >  Pellolta pöytään

Pellolta pöytään -teemaviikko

Ruokatieto ja Riihenmäen koulu Mäntsälästä toteuttivat yhteistyössä  teemaviikon, joka rakentui ruuan reitin ympärille

Marraskuisen viikon aikana Riihimäen koululla oli erilaisia tapahtumia ja vierailijoita ja jokaiselle päivälle oli varattu oma aihe. Tapahtumat koskettivat kaikkia koulun 7.-9. luokkalaisia, mutta osa aiheista oli varattu pelkästään esimerkiksi 7-luokkalaisille. Kaikkina teemaviikon päivinä oli myös normaalia tuntiopetusta.

Viikon tarkoituksena oli kertoa oppilaille, miten ruoka päätyy pellolta pöytään. Samalla haluttiin nostaa esiin oman lähialueen tuottajia, yrittäjiä ja asiantuntijoita, joiden panos ruokatuotannossa on merkittävä.

Teemaviikon suunnittelu aloitettiin keväällä ja
varsinainen teemaviikko tapahtui marraskuussa

Syksyn aikana jokainen luokka oli selvittänyt jonkin raaka-aineen reitin maatilalta kauppaan ja koonnut tästä haluamanlaisensa työn. Teemaviikolla nähtiinkin siis niin videoita, perinteisiä postereita, lautapelejä, runoja kuin yksi näytelmäkin. Teemaviikon aikana koulussa tarjottiin oppilaiden lempiruokia, joista oli ollut aiemmin äänestys.

Teemaviikon ohjelma

Koko teemaviikon ohjelma ja tapahtumat on koottu tänne sivuille, jolloin ne ovat kaikkien nähtävissä. Vaikka teemaviikon toteuttaminen vaatiikin etenkin opettajilta suuren työpanoksen, on vaiva ehdottomasti sen arvoinen. Toivottavasti sivuilta löytyy vinkkejä ja ideoita vastaavien teemaviikkojen tai –päivien toteuttamiseen ympäri Suomea!

Viikon ohjelma:

  • Ympäristöpäivä
  • Maatilalta kauppaan -päivä
  • Maidon päivä
  • Yrittäjyys ja ravintola-alan koulutus
  • Ruokamessut 

Kiitos kaikille viikon suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneille!