Nettikokki >  Opiskelu ja työ

Opiskelu ja työ

Kysymyksiä ja vastauksia kokin ammatista, opiskelusta ja työstä

 

KOKIKSI JA YLIOPPILAAKSI 

K:Onko semmoista paikkaa jossa voi opiskella kokiksi ja käydä samalla lukiota ?

V: Kyllä on. Tarkempia tietoja näistä oppilaitoksista ja paikkakunnista voit katsoa osoitteesta www.koulutusnetti.fi tai käydä paikkakuntasi työvoimatoimistossa. Mikäli olet vielä peruskoulussa, niin oppilaitoksesi opinto-ohjaaja tietää myös näistä oppilaitoksista. 

 

KOKIN TYÖN HYVIÄ PUOLIA

K: Hei. Olen hakemassa opiskelemaan kokiksi tänä keväänä koska hyvä ruoka ja sen tekeminen on aina ollut lähellä sydäntäni ja olen ollut kiinnostunut alasta jo lapsesta saakka. Olen työskennellyt baaritarjoilijana jo useita vuosia sekä järjestänyt työskennellyt muissa töissäni juhlia, messuja ja tapahtumia sekä ollut raskaassa varastotyössä, joten en pelkää henkisesti ja fyysisesti raskasta ja vastuullista "pienipalkkaista" työtä vaan nautin siitä että kovantyön tulos näkyy päivän tai projektin päätteeksi. Kysymystä minulla ei varsinaisesti ole mutta kaipaisin kuulla jonkun sanovan että alalla voi aidosti myös viihtyä, sillä päätökselleni hakea uraa kokkina on tullut vain negatiivista kommenttia ja pelotellaan että avioliitto hajoaa varmasti ja vakituista työtä ei saa mistään. Itse en usko etteikö tekevä aina töitä saisi ym. Haluaisin saada kuitenkin muutaman kannustavan sanan alan ihmiseltä.

V: Tässä ammatissa on hyvät ja huonot puolet aivan niin kuin kaikissa muissakin. Työ on fyysisesti raskasta ja se painottuu iltaan ja viikonloppuihin. Kiire voi olla stressaavaa ja aina siihen ei voi itse vaikuttaa.

Alalla voi kyllä aidosti viihtyä. Itse olen työskennellyt viimeiset 12 vuotta vain vakituisissa työsuhteissa. Koulun jälkeen oman osaamisen karttuminen on vain itsestä kiinni. Mahdollisuudet ovat monipuoliset ja ulkomaillekin on helppo lähteä oppimaan lisää.

Ala menee tällä hetkellä eteenpäin isoin harppauksin ja uusia innokkaita ammattilaisia tarvitaan jatkamaan tätä hienoa työtä.

Pieniä onnistumisen hetkiä ja positiivisia ajatuksia:

- Uuden annoksen luominen ja sen osoittautuminen herkulliseksi kokonaisuudeksi.

- Kovan työpäivän jälkeen kuulla asiakkaan positiivinen palaute

- Koko työyhteisön ”puhaltaminen yhteiseen hiileen”

- Oman ammattitaidon kehittäminen ja sen monipuolinen hyödyntäminen

 

KOKIN TYÖSTÄ 

K: Kyselisin noista työpäivistä sellaista että miten sitten on vapaita päiviä yms. vai onko ollenkaan? Moni ammatin kuvaus puhuu vaan että on vuorotyötä ja arkivapaat yleisiä, onko se totta vai? Ja miten nuo työajat, onko niissä ollenkaan sellaista omaa päätösvaltaa vai sanotaanko ylemmältä taholta, että nyt teet töitä näin paljon ja tässä vuorossa?

Entä kokin palkka. Netistä tietoa etsin ja törmäsin tosi paljon sellaisiin, ketkä kertoivat saavansa alle 2000/kk palkkaa eikä parempaa ole tulossa. Miten se sitten on, kuinka vaikea kokkina oikeasti on saada enemmän palkkaa kun tuo?

V: Työajat ja työvuorot riippuvat suurelta osin ravintolan liikeideasta ja aukioloajoista. À la carte-ravintoloissa, joissa ravintola on auki sekä lounaalla että iltaisin, töitä tehdään yleensä kahdessa vuorossa ja jos ravintola on auki 7 päivää viikossa, arkivapaat ovat yleisiä. Silloin on monesti käytössä kiertävä järjestelmä, jolloin kaikilla on yhtä paljon aamuvuoroa, iltaa ja viikonloppuvapaata.  Ravintola saattaa olla myös auki vain illallisaikaan, silloin työskennellään pääsääntöisesti iltaisin. Henkilöstöravintoloissa työ painottuu lounasaikaan ja viikonlopputöitä on harvemmin.

Työvuorolistojen suunnittelu ja toteutus on aina ravintolakohtaista. Työvuorot suunnitellaan kolmen viikon jaksoihin. Vuorotyössä vapaapäivätoiveita saa esittää, omien kokemuksieni perusteella niitä yleensä kuunnellaan, mutta aina se ei tarkoita sitä että jokaisella listalla olisi sama määrä ilta- ja aamuvuoroja tai vapaata. Kiireisinä kausina työpäivät ovat pidempiä ja hiljaisina aikoina päivät ovat lyhyempiä tai vapaata on enemmän. Tämän mahdollistaa käytössä oleva tuntien tasoittumisjärjestelmä.

Löytämäsi palkkatieto kuulostaa oikeansuuntaiselta. Kyllä tähän työhön motivaatio pitää hakea ensisijaisesti muualta, kuin palkkapussista. Parhaimmillaan ammatti tarjoaa vaihtelevan työympäristön, mahdollisuuden toteuttaa itseään ja kehittää taitojaan. Ala on monipuolinen ja esimerkiksi ulkomaille töihin lähteminen helppoa. Nuorena kokkina muutama vuosi kannattaa käyttää omien taitojen ja osaamisen kartuttamiseen, silloin kasvavat mahdollisuudet esimerkiksi esimiestehtäviin ja palkkakin hiukan nousee.

MITEN ERIKOISTUA KASVIKSIIN KOKIN OPINNOISSA?

K: Opiskelen tällä hetkellä suurtalouskokiksi. Minua kiinnostaisi erittäin paljon erikoistua kasviksiin ja kasvisruokien valmistamiseen. Niinpä olenkin miettinyt, että millä tavalla ja millaisia polkuja minun kannattaisi opiskeluissani valita, että voisin joskus työllistyä alalla kasvispainotteiseen ammattiin?

V: Tässä muutama vinkki, oma aktiivisuus on kuitenkin tärkeintä. Jos opiskeluun liittyy koulun ulkopuolisia harjoittelujaksoja, kannattaa ottaa selvää oman paikkakunnan kasvisravintoloista ja suunnata niihin harjoittelun ajaksi. Myös työväenopistot ja erilaiset yhdistykset järjestävät kasvisruokakursseja edullisesti, joten niihinkin on hyvä tutustua. Jos kokkaat kotona, keskity kasvispainotteisiin ruokiin ja anna perheesi ja ystäviesi olla ”koekaniineina”. Vihannestukuissa ja puutarhoilla vierailemalla voi löytyä uusia raaka-aineita ja vinkkejä niiden käyttämiseen. Keittokirjoja ja ruokalehtiä lukemalla saa tietoa ajankohtaisista suuntauksista ja suosituista raaka-aineista.

KOKIKSI ULKOMAILLA?

K:Moi! Olen kahdeksantoistavuotias tyttö, joka on tällä hetkellä Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana. Olen käynyt vuoden lukiota Suomessa, ja vielä kaksi vuotta jäljellä. Täällä oloni aikana olen ruvennut hahmottamaan, mitä haluan tehdä isona, ja kokiksi kouluttautuminen olisi yksi niistä suunnitelmista. Haluan kylläkin työskennellä myös kielten kanssa, matkustusta pois jättämättä. Minkälainen työ sopisi minulle? En aio opiskella Suomessa lukion jälkeen, joten minkälaiset mahdollisuudet minulla on opiskella kokiksi ulkomailla? Kiitos!

V: Koulutusmahdollisuuksista kannattaa kysellä oman oppilaitoksen opettajilta ja oppilaanohjaajilta. Suomessakin järjestetään kansainvälistä koulutusta ja kouluilla on hyvät vaihto-ohjelmat ja kontaktit muiden maiden oppilaitoksiin. Kokin työssä kielten osaamisesta ei todellakaan ole haittaa, se helpottaa esim. mahdollisuuksia työskennellä eri maissa. Sekä salin että hotellin puolella työskenneltäessä (esim. tarjoilija, hovimestari, hotellivirkailija) kielten osaamisen merkitys korostuu, joten jos se puoli sinua kiinnostaa, mahdollisuudet kielitaidon kehittämiseen ja käyttämiseen kasvavat.

TÖIHIN TÄHTIRAVINTOLAAN?

K: Miten pääsee Michelinin tähdellä varustettuun ravintolaan töihin?

V: Ihan samalla tavalla kuin muihinkin ravintoloihin. Hakemuksen voi aina lähettää, vaikka juuri sillä hetkellä avoimia paikkoja ei olisikaan! Jos vielä opiskelet, voit hakeutua tähtiravintolaan työssäoppimisjaksolla harjoittelemaan. Hyvät harjoittelijat yleensä muistetaan, kun tarvitaan uusia työntekijöitä.

TYÖHARJOITTELU

K: Olen ensi kuussa aloittamassa työssäoppimisjakson ruokaravintolassa. Aloitin ravitsemislinjan siis elokuussa ja tavoitteena on tulla kokiksi. Eli kysynkin sitä että miten minun tulisi toimia työharjoittelupaikassa kun ei taitoja ole vielä kokkaamiseen? Ravintolassa ei ole aiemmin ollut harjoittelijoita. Miten toimii hyvä kokki?

V: Työharjoitteluhan on sitä varten, että siellä vasta tutustutaan kokin työhön. Harjoittelupaikankin on oltava tästä tietoinen, varsinkin kun opiskelut ovat vielä niin alkuvaiheessa. Harjoittelussa kannattaa olla silmät ja korvat auki, ja tarkkailla muiden arkirutiineja. Mikäli sinusta tuntuu siltä, että harjoittelussa annetaan liian vaativia tehtäviä, kannattaa siitä sanoa heti harjoittelupaikkaan, sekä kouluun. Muita tarkkailemalla huomaat varmasti myös sen, miten hyvä kokki toimii. Kyse kun ei ole pelkästään ruuanvalmistustaidoista, vaan myös sosiaalisista taidoista, paineensietokyvystä, motivaatiosta, kekseliäisyydestä jne.

LUKIOSTA HYÖTYÄ KOKIN AMMATISSA?

K: Tarvitseeko kokin käydä lukio? Itse haluaisin käydä lukion, mutta onko siitä mitään hyötyä?

V: Lukion käyminen ei ole välttämätöntä kokille. Jos haluat käydä lukion niin käy ihmeessä. Yleissivistävästä koulutuksesta on varmasti hyötyä koko elämän ajan. Lukion käyminen helpottaa myös moniin jatkokoulutuksiin hakeutumista. Nykyään voi myös suorittaa samanaikaisesti ammattitutkinnon ja lukion.

KOKIN TYÖ

K: Miksi pidät ruuan tekemisestä? Mikä siinä on niin erikoista?

V: Ruoanvalmistus on käsityöläisammatti, jossa on mahdollista jatkuvasti kehittää omia taitojaan. Tässä työssä ei ole koskaan valmis, vaan aina on mahdollista valmistaa samoista raaka-aineista erilaisia ja parempia ruokia. Lisäksi pidän työn kulttuurillisesta puolesta. Klassisen ruoka- ja tapakulttuurin vaalimisesta, ruokamatkailusta ja ihmisten kanssa tapahtuvasta kanssakäymisestä. Erilaisia ihmisiä ja kulttuureja yhdistää tarve kokoontua yhteisen pöydän ympärille.

OPISKELU

K: Moi! Olen juuri aloittamassa oppisopimuksen hotellin keittiössä ja mietin, että osaisitko neuvoa asioita, joita minun kannattaa opiskella esim. vapaa-aikanani, joita ei ehkä siellä meidän keittiössä, tai koulussa opeteta - tarkoitan jotain kikkoja, tai ihan uusinta uutta tietoa, joka ei ehkä ole ehtinyt meidän työpaikalle asti. Aloitan ravintolakokin oppisopimuksen ja olen tosissani kiinnostunut tästä alasta, joten jokainen vinkki olisi kullan arvoinen.
T: jompe -hki-

V: Kannattaa pitää laajasti silmät auki ja seurata alan tapahtumia. Itse luen yleensä kaikki kotimaiset ja ulkomaiset ammattilehdet sekä uusimmat keittokirjat. Median seuraamien lisäksi kannattaa käydä mahdollisimman paljon ulkona syömässä ja harjoittelemassa niin koti- kuin erityisesti ulkomaisissa ravintoloissa.

Tämä on mestari-kisälli -ala. Hakaudu siis parhaiden ammattilaisten oppiin!

KOKIN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT

K: Minkälaiset ovat valmistuvien kokkien työhönpääsymahdollisuudet tällä hetkellä, työllistyykö Helsingin seudulla paremmin?

V: Kokkien työtilanne on tällä hetkellä melko hyvä. Erityisesti Helsingissä ja muissa kasvukeskuksissa haetaan jatkuvasti ammattitaitoisia kokkeja. Aluksi kannattaa kuitenkin valmistautua tekemään epäsäännöllistä työtä useampaan eri paikkaan. Vakituisen työpaikan saa helpommin, kun on "jalka oven välissä". Koulun työharjoittelumahdollisuudet kannattaa käyttää hyväkseen. Usein hyvät harjoittelijat muistetaan, kun haetaan vaikkapa kesätyöntekijöitä.

OPISKELU

K: Haluan yläasteen jälkeen lähteä opiskelemaan kokiksi. Mitkä aineet on koulussa tärkeitä kokin uraa ajatellen? Eihän kokin tarvitse olla hyvä kuin kotitaloudessa? Pitääkö kokin osata ranskaa?

V: Kokille riittää, kun osaa joko englantia tai ranskaa. Itselläni ranska ei oikein luonnistu, mutta englanti ja saksa sujuu. Kokin ammatti vaatii suurta intohimoa ruokaan, ja sen valmistamiseen. (Nettikokki Mikko)

KOKIN TYÖ

K: Millainen on kokin työpäivä?

V: Oma työpäiväni koostuu joko aamuvuorosta klo 8-17 tai iltavuorosta klo 15-24. joskus työpäivät saattavat venyä pidemmiksi, jopa 16-18 tuntisiksi. Tämä on kova ala. (Nettikokki Mikko)

KOKIN VAPAA-AIKARUOKA

K: Teetkö koskaan kotona tavallista makkarakastiketta?

V: Käsittelen työssäni niin paljon erilaisia raaka-aineita (esim. hanhenkoipi, piikkikampela). Kun kotona teen ruokaa, niin se on lähes aina kotiruokaa. Makkarakastike on yksi suosikeistani. (Nettikokki Mikko)

K = kysymys
V = vastaus

Vastausten perään on lisätty (OM), mikäli kysymykseen on vastattu Oppimateriaalin toimesta.