Yksittäisiä luomutuotteita on tutkittu monella eri tavalla. Tutkimuksissa on löydetty luomukasviksista esimerkiksi korkeampia c-vitamiinimääriä, runsaammin hivenaineita tai erilaisia flavonoideja. Luomumaitoa on tutkittu eri puolilla Eurooppaa ja tulokset ovat yhdensuuntaisia, luomumaidon rasvahappokoostumus on usein ihmiselle suotuisampi.
Nämä tutkimustulokset vaihtelevat tuotteittain, lajikkeittain ja vuosittain, sillä pitoisuuksiin vaikuttavat yleiset tuotanto-olosuhteet kuten maan ravinnetasapaino sekä auringon tai sateen määrä.
Ruoka ja terveys -osiossa on kooste tutkimuksista ja eri näkökulmista.
Luonnollisen terveellistä
Kuluttajat kokevat luomun terveelliseksi voidessaan välttää itselleen epämieluisia aineita kuten erilaisia lisäaineita ja tuotantokemikaaleja. Tuotantotavan erilaisuus vastaa tarpeeseen ostaa mahdollisimman puhdasta ruokaa. Vähäinen jalostusaste antaa puolestaan osalle kuluttajista tunteen ravitsemuksellisesti hyvän ruuan syömisestä. Näin he eri tavoin huolehtivat omasta terveydestään.
Luomutuotteista koostettavaan ruokavalioon kuuluvat samat ohjeet terveellisestä syömisestä kuin yleensä. Luomumakeisten syömisen jälkeen hampaat on pestävä! Monipuolisesti valmistettuja ja vaihtelevia ruoka-annoksia syömällä varmistaa tarvittavien ravintoaineiden saannin. Lisäksi ruuasta saa nauttia se tekee mielelle hyvää!
Luomutuotteita ei täydennetä
Luomutuotteiden jalostamisessa lähtökohtana on valmistaa tuote raaka-aineen ominaisuuksien mukaiseksi. Siksi luomutuotteita ei täydennetä erilaisilla vitamiineilla tai kivennäisaineilla.
Suomessa luomumaitoon ei lisätä D-vitamiinia, sillä lisäys on toistaiseksi suositus eikä kansallinen määräys. Luomumaitoa ruokavaliossaan käyttävä voi huolehtia D-vitamiinin saannistaan esimerkiksi syömällä kalaa.
Terveyden ja hyvinvointilaitoksen Fineli -tietokannassa on ruuasta monipuolinen tietopankki. Selvitä sieltä esimerkiksi D-vitamiinin parhaat lähteet.
Lisätutkimusta tarvitaan
Ihmisillä tehtyä kliinistä koetta, jossa kokeen ainoa erotteleva tekijä olisi ruokavalion koostaminen luomutuotteista, ei ole vielä tehty. Toistaiseksi luomuun ja terveyteen liittyvät tutkimukset liittyvät suurelta osin yksittäisiin raaka-aineisiin.