Makuasioista ei sovi kiistellä vanha sananlasku pätee tähänkin. Osa kuluttajista kokee, että luomutuotteissa maut ovat aidoimmillaan.
Luomukasvinviljelytuotteet kasvavat luonnon omien lannoitteiden avulla, jolloin kasvin kyky käyttää maan ravinteita voi vaatia pidempää kasvukautta. Hitaampi kypsyminen tiivistää makuja, sillä varsinkin luomukasviksissa on painoonsa nähden vähemmän vettä. Näin makuun, tuoksuun ja tuotteen rakenteeseen vaikuttavia ainesosia on enemmän.
Luomuna tuotetaan valtalajikkeiden lisäksi joitain vähemmän viljeltyjä lajikkeita. Lajikkeiden erot saattavat tuntua myös tuoretuotteiden maussa. Oman lisänsä makueroihin tuo myös kasvupaikka ja kunkin kasvukauden sääolosuhteet.
Jalostetuissa luomutuotteissa makuero luomun ja tavanomaisen välillä syntyy reseptistä, käytetyistä raaka-aineista ja jalostusprosessista. Luomutuotteen maku tulee luonnon omista raaka-aineista, sillä lisäaineiden käyttö on tarkkaan rajattu. Osa maistaa eron luomumaidon ja tavanomaisen maidon välillä, mutta ero leivän ja leivän välillä onkin vaikeampi vertailla.
Parhaiten makuerot selviävät itse maistelemalla. Kokeile ja löydä omat suosikkisi!